14.7.2015

Pölyttäjät puutarhassa

Maapallon elämän perusta on kasvien yhteyttäminen ja kasvien lisääntymisen edellytys on riittävä pölytys. Maapallon tehokkain ja tärkein pölyttäjähyönteinen on mehiläinen.   Hieman surullisena luen puutarhapalstoja ja erilaisia facebookryhmiä, jossa etsitään toistaan jykevämpiä keinoja hävittää pihalta ampiaiset ja tämä käsite yleensä sisältää myös hyödylliset mehiläiset ja kimalaiset.

Eli tuosta kolmikosta ampiaisen tunnistaa "ampiaisvyötäröstä" ja karvattomasta ruumiista, josta keltamusta raidoitus erottuu selkeästi.  Kimalainen ja mehiläinen ovat niitä puutarhan "hyviksiä", joiden tuhoamiseen täytyy kyllä olla hyvät perusteet jos sille tielle lähetään.  Albert Einsteinin sanoin: "Jos mehiläiset kuolevat, on ihmisillä neljä vuotta elinaikaa..."

Tunnista pölyttäjät hunaja.net

Nykyinen maatalous suosii suuria peltoaukeita, yhden viljelykasvin peltoja, salaojia ja kasvinsuojeluaineita, joilla kaikilla on luonnonvaraisten pölyttäjähyönteisten tehoa heikentävä vaikutus, sillä niiden luontaiset ravintokasvit ja pesäpaikat tuhoutuvat.  Totuus on, että nykyinen maatalous tarvitsee entistäkin enemmän mehiläisiä pölyttäjiksi ja luonnonvaraisten pölyttäjähyönteisten vähenemistä ovat korvanneet mehiläistarhaajat.  He tuottavat herkullisen kotimaisen hunajan lisäksi paljon pieniä apulaisia pölytyshommiin ja siksi olikin aika järkyttävää lukea Suomen Mehiläishoitajien liiton tiedote, jossa kerrottiin Loimaalla tapahtuneesta kasvinsuojeluruiskutuksen aiheuttamasta tarhamehiläisen joukkotuhosta. Kasvinsuojeluaine oli ilmeisesti ruiskutettu vastoin ruiskutusohjeita mehiläisten lentoaikana.  Jotenkin tuntuu oudolta tällainen välinpitämättömyys viljelijöiden puolelta, sillä pölyttäjien määrähän vaikuttaa suoraan  myös sadon määrään.


Vuodesta 2006 lähtien  yksin Yhdysvalloissa on kuollut yli kolme miljoonaa mehiläisyhdyskuntaa ja maailmanlaajuisesti miljardeja.  Mehiläispopulaatioiden romahtaminen on vakavasti otettava uhka viljasadoille sillä kolmannes kaikesta syömästämme ruoasta on riippuvaista näistä pienistä pölyttäjistä.  Joukkokuolemien syyksi on epäilty virustartuntaa, erilaisia bakteeritartuntoja, liian tehokasta kasvatusta mutta myös erittäin suurella varmuudella kasviensuojelukemikaaleja.  Keväällä 2014 Harvardin yliopisto julkaisi tutkimuksen ns. neonikotinoidien vaarallisuudesta mehiläisille ja heinäkuun alussa luin ensimmäisiä tutkimustuloksia glyfosaatin haitallisesta vaikutuksesta.  Glyfosaattia on mm. kaikkien tuntemassa Round Up -valmisteessa, jota myydään ihan rautakauppatavarana kaikille kansalaisille.


Pölyttäjiä voi auttaa ihan kotipuutarhassa erilaisin keinoin.  Mm. keinopesät on hyvä ekoteko erakkomehiläisille samoin erilaisten mesikasvien lisääminen istutusryhmissä. Pölyttäjät auttavat kasvattamaan kotipuutarhan hyötypuutarhan satoa ja parantavat kukkaloistoa!

6 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tuota Round Up:ia. En kyllä pihaani laittaisi. Monista torjunta-aineista kääntöpuoli paljastuu vasta pitkän käytön jälkeen. Tuntuu, että rikkaruohoja vastaan soditaan järein asein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja kun tehot heikkenee niin myrkkytasoja nostetaan eli ollaan melkoisessa kierteessä näiden kanssa... :(

      Poista
  2. Anonyymi7/24/2015

    Ranskassa Round Up on jo kielletty ja kauppojen hyllyiltä se tulee katoamaan ensi vuoden loppuun mennessä. Mahtava juttu, sillä glyfosaatinhan on todettu paitsi tappavan mehiläisiä, myös aiheuttavan koerotille syöpää, kasvaimia ja sikiövaurioita. Melkoinen myrkky siis... Toivottavasti Suomi – ja koko Eurooppa muutenkin – seuraa Ranskan esimerkkiä mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kanssasi niin samaa mieltä! Kauhistuttaa tuo pölyttäjien väheneminen....

      Poista
  3. HIenoa, että pölyttäjät kiinnostavat!

    Pari tarkennusta aiheeseen: vaikka juttujen perusteella näyttää siltä, että hunajamehiläisellä menee huonosti, niin ei se ole koko totuus. Mehiläisyhteiskuntia on toki kuollut paljon tavallista enemmän mm. Yhdysvalloissa, mutta tarhaajat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa tilanteeseen paljon. SIksi Yhdysvalloissakin oli vuonna 2014 enemmän mehiläisyhteiskuntia kuin 20 vuoteen. http://magicvalley.com/business/agriculture/thanks-to-beekeepers-us-honeybee-colonies-hit--year-high/article_3b7da356-18ea-5521-8866-7e3cb7915faa.html

    Maailmanlaajuisesti hunajamehiläisiä on enemmän kuin aiemmin mm. siksi, että hunajantuotanto on laajentunut.

    Mutta villipölyttäjien tilanteen arviointi on paljon vaikeampaa, eikä niillä ole ihmistä samalla tavalla suojana kuin hunajamehiläisillä. Ne lienevät siis isommissa ongelmissa kuin tarhamehiläiset.

    Ja vaikka Albert Einsteinin sanomaksi väitettyä lausetta on viime vuosina toisteltu paljon, niin on todennäköistä, ettei Einstein ole sellaista sanonut. Ainakaan mitään todistetta lausunnolle ei ole. Se ei tietenään tarkoita sitä, etteivätkö pölyttäjät olisi tosi merkittäviä.

    Eli hienoa, miten ihmiset ovat heränneet pölyttäjien pelastamiseen ja mm. kasvinsuojeluaineiden riskeihin!

    Mari Koistinen, Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mari kommentistasi!

    VastaaPoista