29.1.2015

Unelmista totta eli ohjeita piharakentamiseen

Milloin piharakentaminen aloitetaan?


Vaikkei varsinaisesta piharakentamisesta vielä puhutakaan, niin aloitus on periaatteessa jo siinä vaiheessa, kun talon/rakennusten paikkaa määritellään tontille.  Tässä yhteydessä mietitään mitä kasvillisuutta säästetään ja mitä poistetaan. On myös syytä huomioida rakentamiseen tarvittava tila ja mietittävä miten säilytettävä kasvillisuus suojataan ja mihin esim. säilytettävät pintamaat kasataan. Myös pihan korkomaailma suunnitellaan tässä vaiheessa.  Kun on hyvissä ajoin liikkeellä suunnittelun ja rakentamisen kanssa,  niin vältytään turhilta maansiirtotöiltä ja saadaan pihan pohjatyöt samalla valmiiksi.  Tästä on selvää rahallista säästöä rakentajalle!

Kannattaa huomioida myös se, että joissain tapauksissa tontti on hyvin kapea tai rinteinen eli jos pihan pohjatöitä ei tehdä valmiiksi ennen sokkelin rakentamista niin pihan takaosaan on mahdotonta päästä enää sen jälkeen koneella.  Tällaisessa tapauksessa  piha joudutaan mahdollisesti rakentamaan kottikärryn ja lapion avulla talon valmistumisen jälkeen.









Pihan rakentamisjärjestys

  • suunnittelu (pihasuunnitelma) rakennuksen suunnittelun kanssa
  • suunnitelman rakenteiden mittaaminen maastoon (jatkuu koko rakentamisen ajan)
  • säilytettävän kasvillisuuden ja rakenteiden suojaaminen
  • maaston muotoilu ja tarvittaessa myös salaojitus
  • kasvualustan talteenotto
  • suunnitelman rakenteiden mittaaminen maastoon
  • kaapelointien ja kuivatusrakenteiden kaivaminen paikoilleen
  • terassien, kiveyksien ja muiden kiinteiden rakenteiden pohjatyöt (routivuus selvitettävä maaperätutkimuksella etukäteen)
  • pihavalaisimien paikat valmiiksi
  • pihan kovien pinnoitteiden rakentaminen
  • kasvualustan levittäminen
  • kasvillisuuden istuttaminen
  • katteiden laitto
  • nurmikon kylvö / siirtonurmikon asentaminen
  • valmis piha!



Suunnitelman avulla rakenteet mitataan maastoon ja  rakentaminen aloitetaan aina sokkelin vierestä. Kasvualustaa ei suositella levitettäväksi suoraan kiinni sokkeliin eli sinne on viisainta tehdä seinänvierikiveys  esim. betonikivistä tai -laatoista, maakosteaan betoniin asennetuista luonnonkivistä tai vaikkapa murskeesta.

Maanpinnan kaadot sokkelista ulospäin on oltava riittävät, että sadevesi ei valu kohti sokkelia. Suositeltava kallistus on 5% kallistus 3 m matkalla sokkelista poispäin,  Nurmikkopinnoilla kallistus on vähintään 1-2 % (1-2 cm/m)  Päällystettyjen alueiden kaltevuudet alla olevassa taulukossa.

Päällyste
Sivukaltevuus
Viettokaltevuus
Asfaltti
Ajorata
2,5 – 3,0 %

Jalkakäytävä
2,0 – 2,5 %

Piha

1,0 – 3,0 %
Kiveys, laatoitus
Ajorata
2,0 – 4,0 %

Jalkakäytävä
2,0 – 3,0 %

Piha

1,0 – 4,0 %
Sora
Ajorata
4,0 – 5,0 %

Piha

2,0 – 4,0 %

Pihan kaikki kaadot pitää suunnitella niin, että hulevedet (sadevedet) eivät valu naapureiden pihalle. Hulevedet voidaan pihan muotoilulla ohjata esim. istutusalueille kasvien käyttöön, hulevesisäiliöön tai sadevesikaivoon, jota kautta ne menevät kaupungin sadevesijärjestelmän.

Kun kovia rakenteita rakennetaan on varmistettava se, että suunnitelluille kasvillisuusalueille jää tarpeeksi tilavuutta.  Kasvien vaatimat kasvualustasyvyydet on yleensä määritelty työselostuksessa. Istutustyöt ja nurmikko (kasvualustan levittäminen)  tehdään viimeisinä työvaiheina sen vuoksi, että kasvillisuusalueiden hoito alkaa heti niiden valmistuttua.

Työvaiheista eniten aikaa vieviä ovat  muurien ja kiveysten rakentaminen.




Kustannukset eli mitä kaikki maksaa?


Pihan rakentamiskustannuksiin vaikuttaa oleellisesti pihan koko, pihan korkeuserot sekä materiaalivalinnat.   Edullisin pihan on usein sellainen, jossa on paljon kasvimateriaalia - kallein on kivipainotteinen piha.  Myös pieni rivitalopiha, joka joudutaan rakentamaan käsin voi olla kalliimpi kuin iso, koneilla rakennettava piha.  Jos rakennuttaa pihan ulkopuolisella urakoitsijalla, kannattaa pyytää useampia tarjouksia vertailua varten ja tämä tarjousten pyynti ja vertailu onnistuu tarkalla pihasuunnitelmalla, joka sisältää tarvittavat määrälaskennat ja detaljikuvat.

Usein rakentaja yllättyy siitä, kuinka paljon varsinaiset maa- ja pohjarakentamiskustannukset tontilla ovat.  Näitä voidaan oleellisesti vähentää teettämällä tämä osuus jo rakennuksen sokkelinrakennusvaiheessa.  Yleisesti voidaan todeta, että piharakentamiseen kannattaa varata rakennusbudjetissa n. 8-12 % kiinteistön arvosta.  Kun suunnittelija tietää paljonko rakentamiseen on varattu rahaa, myös pihasuunnitelma on helpompi laatia.  Suuntaa-antavaa kustannusarviota voi tehdä esim. Viher- ja ympäristörakentajien (VYRA) kustannuslaskurilla.

Kannattaa muistaa kuitenkin se, ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla.  Pihan rakentamisen kustannuksia voidaan jakaa useammalle vuodelle.  Se on helppoa, kun on olemassa kokonaissuunnitelma, jonka avulla työvaiheet voidaan suunnitella ja jakaa osiin.  Myös itse tekemällä säästää.  Suosittelen kuitenkin esim. kiveysten ja muurien tekoon ammattiapua, jos niitä ei ole tehnyt aikaisemmin.  Niiden korjaaminen jälkikäteen on kallista puuhaa.



Sitten vaan nautitaan uudesta pihasta!

21.1.2015

Pihasuunnitteluprosessi

Kun pihasuunnittelutarjous on hyväksytty, alkaa varsinainen suunnitteluprosessi. Nyt  asiaa siitä miten pihasuunnitteluprojekti etenee.  Tärkeintä on muistaa se, että  suunnittelutyölle varataan riittävästi aikaa. Se on prosessi, jonka lopputuloksena on kaunis ja toimiva kokonaisuus. 


Mitä lähtötietoja suunnittelija tarvitsee?

  • asemapiirros
  • rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset
  • valokuvia kohteesta (yleensä suunnittelija kuvaa kohteen ennen työn aloittamista ellei kyseessä ole ns. etäkohde, josta asiakas lähettää valokuvia/videokuvaa)
  • kartoitustiedot :suuret kivet ja kalliot,korkeusasemat nykyiset ja säilytettävät,rakenteet sekä säilytettävä kasvillisuus, kaapeli, salaoja- ja sadevesiviemäriverkostot
  • rakentamisen budjetti
  • luettelo asioista, joita asiakas haluaa pihalleen (asiakas voi käytää apunaan esim. tämän tyyppistä listaa pihasuunnittelun kulmakivistä )
  • pihan rakentamiseen ajateltu budjetti (karkea arvio n.8-12% kiinteistön arvosta)
  • tietoa siitä mitä pintamateriaaleja pihalle halutaan
  • kasvi- ja väritoiveet (myös inhokit :D )
  • erityishuomioitavat asiat (esim. lemmikit, pihan esteettömyys jne.)

Suunnittelutyön alkuun pidetään aloituspalaveri asiakkaan kanssa ja kirjataan hänen toiveensa ylös. Suunnittelija tarvitsee työnsä pohjaksi voimassa olevan asemapiirroskuvan, joka voi olla joko .dwg tai .pdf tiedosto.  Pdf-tiedostossa on huomioitava se, että siellä näkyy esim. tontin sivujen mitat, joiden avulla suunnittelija saa skaalattua kuvan oikeaan mittakaavaan sekä rakennuksen todellinen paikka sekä mitat.  Vanhoissa pihakohteissa kannattaa kääntyä kaupungin tai kunnan puoleen, jotta saa ajantasalla olevan kuvan.

Asemapiirroksen lisäksi tarvitaan asunnon pohjakuva ja julkisivukuvat, selvitys siitä, missä kulkee taloon vedetyt kaapeloinnit ja putket sekä selvitys tontin maaperästä.  Uusilla alueilla on myös kaupungin tekemä rakennustapaselostus, jossa ilmenee mm. tontin vaaditut aidat ja niiden materiaali.  




Mitä tarkemmat taustatiedot suunnittelija saa, sen helpompi on laatia tarkka ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma.  Jos tilaaja ei tiedä mitä haluaa, suunnittelija kertoo kyseiselle pihalle sopivista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista suunnittelutyön lähtökohdaksi!





Mitä asioita suunnittelija ottaa huomioon tehdessään suunnitelmaa?

  • asiakkaan toiveet ja tarpeet sekä käytettävissä oleva budjetti
  • maasto-olosuhteet
  • tontin koko ja muoto
  • helppohoitoisuus
  • ekologisuus
  • säilytettävä kasvillisuus 
  • säilytettävät rakenteet
  • ilmansuunnat ja rakennuksen huonejärjestys
  • kulkuväylät
  • oleskelualueet
  • kasvillisuus ja kasvuolosuhteet
  • pintavesien ohjaaminen
  • pintamateriaalit
  • rakenteet (aidat, muurit, terassit, portaat, pergolat, katokset, jätesuojat jne.)
  • valaistus
  • tomutus ja kuivatus
  • lasten leikkipaikka (keinu, hiekkalaatikko, trampoliini...)
  • polkupyörät
  • lumitila
  • näkösuojat


Lähtotietojen perusteella suunnittelija tekee 1-2 luonnoskuvaa, jotka käydään läpi asiakkaan kanssa. Tässä yhteydessä esitellään myös pihan pintamateriaalivaihtoehdot - mahdollisesti myös kaluste-/ valaisinvaihtoehtoja. Parilla erilaisella luonnoskuvalla esitetään asiakkaalle se, miten toimintoja voidaan sijoittaa tontille ja miten tila muuttuu esim. erilaisilla linjoilla (kaareva, suora).  Ainakin omassa työssäni lopullinen luonnoskuva on hyvin usein yhdistelmä esitellyistä ehdotuksia. Luonnoskuvan hyväksymisen jälkeen pihasta tehdään rakennussuunnitelma ja pihasuunnitelmapaketti liitteineen saatetaan valmiiksi. 


Minkälainen on sitten hyvä suunnitelma?

  • asiakkaan yksilölliset toivomukset on otettu huomioon ja suunnitelman avulla hän voi hakea tarvittavat rakennus- ja toimenpideluvat
  • kasvien kasvupaikkavaatimukset on huomioitu
  • kasvien koko kesän ajan jatkuva kukinta on huomioitu, samoin syys- ja talvivärit
  • materiaalit on valittu rakennukseen ja ympäristöön sopiviksi
  • ympäristön vaatimukset ja tekniset mahdollisuudet on otettu huomioon

Hyvin suunniteltu ja rakennettu piha istuu harmonisesti ympäristöönsä ja tukee omalta osaltaa rakennuksen arkkitehtuuria.



Suunnitteluprosessiin kuluvaan aikaan vaikuttaa suuresti se mihinkä aikaan vuodesta työn tilaa.  Jos haluaa saada suunnitelman käyttöön heti keväällä, kun lumi ja routa ovat sulaneet, niin tilaus kannattaa laittaa sisään jo syksyllä/talvella.  Maalis-huhtikuu ovat tilausten kannalta ruuhkaisinta aikaa ja huonoimmillaan suunnitelman valmistuminen menee syyskesälle.  Jouhevimmillaan luonnoskuvat ovat asiakkaan katsottavana muutamassa viikossa ja lopullinen suunnitelma valmiina n. 4-6 viikon kuluessa. Pihasuunnitelma kootaan kansioksi ja kaikki asiakirjat toimittaan asiakkaalle myös sähköisessä muodossa tarjouspyyntöjä varten.





13.1.2015

Ajatuksia pihasuunnittelusta

Työurani alussa pihasuunnittelu oli ainakin täällä Oulun korkeudella vielä jotenkin "turhaksi" koettu elementti rakentamisessa ja remontoinnissa.  Onneksi ajat ja mielipiteet ovat muuttuneet ja pihasuunnitelma alkaa olla enenevissä määrin osa uudisrakentamista.  Myös vanhojen pihojen sala-ojitus- tai viemäritöiden yhteydessä ollaan helposti yhteydessä suunnittelijaan ja samalla kaivuuvaivalla kohennetaan myös pihaa.

Mikä se pihasuunnitelma sitten oikeastaan on?  


Moni mieltää suunnitelman vain palaksi paperia, jossa on kuva yläkuva tontista ja sinne piirretyistä istutusalueista.  Ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on kuitekin paljon enemmän. Pihasuunnitelma on suunnitelma-asiakirjat, joiden mukaan ammattitaitoinen viherrakentaja pystyy rakentamaan pihan ja joiden pohjalta tekee tarjouksen pihan rakentamisesta.  Suunnitelmapaketissa on 1:100 (tai 1:200) mittakaavassa oleva rakennussuunnitelma, josta käy ilmi pihan rakenteet, pintamateriaalit, kalusteet, varusteet, kasvit mitat jne.



Lisäksi paketista löytyy suunnitelmaselostus, jossa on tiivistettynä tekstinä pihan rakentamistyöt sekä rakentamista ohjaava työselostus.  Työselostus voidaan tehdä joko viherrakentajalle tai sitten yksityiskohtaisempana/ohjaavampana versiona omatoimipihanrakentajalle.  Sieltä löytyy myös määräluettelot esim. pintamateriaaleista jne. sekä kasviluettelo lyhyilla kuvauksilla kaikista tulevalle pihalle istutettavista kasveista.

 

Mitä hyötyä suunnitelmasta on?


  • pihasta saadaan kerralla toimiva ja viihtyisä – hyvä suunnitelma luo perustan toimivalle pihalle
  • pihasuunnitelma vähentää turhia investointeja ja epäonnistuneita kokeiluja
  • pihaa on helppo hoitaa, kun eri toiminnoille, kuten autojen paikoitukselle ja lumen varastoinnille yms. on varattu riittävästi tilaa oikeista paikoista
  • kasvit viihtyvät, kun ne on istutettu niille sopiviin olosuhteisiin
  • suunnitelman avulla määritetään pihan hoitotöiden tarve
  • suunnitelma tarvitaan rakensi sitten pihan itse tai sen rakentaa ulkopuolinen viherrakentaja. Varsinkin viherrakentaja tarvitsee mittatarkat suunnitelmapiirustukset.
  • yksityiskohtaisen pihasuunnitelman pohjalta saadut rakentamistarjoukset ovat vertailukelpoisia niin hinnaltaan kuin sisällöltään



Milloin yhteys pihasuunnittelijaan?


Seuraavan kesän projekteihin, kannattaa suunnittelijaan ottaa yhteyttä jo talvella - kaikista mieluiten jo edellisenä syksynä, jolloin piha voidaan kuvata lumettomana.  Talviaikaan tehty suunnitelma on valmiina hyvissä ajoin ennen kevään suunnitteluruuhkaa ja viherurakoitsijatkin voi kilpailuttaa jo talven aikana. Kannattaa huomioida myös se, että syksy on parempaa istutusaikaa kuin alkukesä eli suunnitelmatilaus voidaan jättää sisään myös niin, että se valmistuu syksyn istutuskaudelle (elo-loka).

Uudisrakennuskohteissa suunnittelijaan kannattaa ottaa mieluiten heti kun tontti on ostettu - viimeistään siinä vaiheessa, kun asemapiirroskuvat alkavat olla loppusuoralla.  Ihanteellisin tilanne olisi, että pihasuunnittelija voisi tehdä yhteistyötä arkkitehdin kanssa.  Tässä vaiheessa nähdään hyvin säilyttämisen arvoiset alueet ja puut/muu kasvillisuus.  Samalla määritellään kaivuumassojen sijoittelupaikat tontilla.  Kun suunnitelma tehdään tässä vaiheessa saadaan aikaan kustannussäästöjä, kun tontilla pyörivät maanrakennuskoneet hyödynnetään tulevien kulkuväylien ja istutusalueiden teossa. Vanhan pihapiirin uudistamistarpeet tulevat usein esille juurikin muiden remonttien yhteydessä eli hyödynnetään samalla pihalla jylläävät maansiirtokoneet.  Suunnittelija kutsutaan usein myös paikalle silloin kun piha vaihtaa omistajaa ja siihen halutaan muutoksia tai silloin kun pihakasvit alkavat näyttää ränsistyneiltä ja niiden hoitoon halutaan käytännön ohjeita ja neuvoja.



Miten suunnittelu etenee?


  • asiakas ottaa yhteyttä suunnittelijaan
  • suunnittelija ja asiakas tapaavat tontilla
  • tarjouksen hyväksymisen jälkeen suunnittelija tekee tontilla tarvittavat tarkistusmittaukset ja kuvaa suunnittelualueen
  • suunnittelija laatii pihasuunnitelmaluonnoksen sillä tarkkuudella, jonka lähtötiedot sallivat
  • luonnos esitellään asiakkaalle ja tehdään tarvittavat muutokset ja lisäykset
  • urakka-asiakirjat eli valmis pihasuunnitelma, työselitys ja määräluettelot laaditaan siten, etteivät ne sisällä tulkinnanvaraisia asioita tai merkintöjä

Mitä lähtötietoja suunnittelija tarvitsee pihasuunnitelman laadintaan?


  • ajan tasalla olevan asemapiirroksen korkotietoineen
  • tiedon pihan kaapeleiden, viemärin, vesijohtojen yms. sijoittumisesta tontilla
  • rakennusten pohja- ja julkisivupiirrustukset
  • valokuvia kohteesta (jos kohde kauempana)
  • tiedot säilytettävistä rakenteista ja kasvillisuudesta
  • mahdollinen budjetti rakentamiselle

Paljonko pihasuunnittelu maksaa?


Suunnitelman hinta riippuu suunnittelutyöhön käytetystä ajasta.  Suunnittelukustannuksiin vaikuttavat mm. tontin koko ja maasto sekä se mitä asiakas pihaan haluaa.  Omakotitalon pihasuunnitelman hintahaarukka on noin 1000-2500 e riippuen sisällöstä.  Yksityiskohtaiset rakennesuunnitelmat ja esim. 3D -mallinnokset nostavat kustannuksia.




Pihasuunnittelijaan kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin - mielellään jo aiottua rakennuskesää edeltävänä syksynä  tai samassa yhteydessä kun taloa suunnitellaan.  Teettämällä pihasuunnitelman ammattilaisella säästät rahaa, aikaa ja hermojasi :)  Ammattilaisen ohjeilla pihasta saadaan toimiva ja nopeasti hyvännäköinen.


4.1.2015

Vuoden 2015 pihatrendejä





Uusi puutarhavuosi on alkumetreillään ja on aika tutkailla tulevan kauden puutarhatrendejä.  Suurin osa näistä trendilistoista tulee USA:sta ja Englannista, jossa markkinat näille uusille trendeille ovat massiiviset verrattuna Suomeen.  Mutta sieltähän ne ideat myös meille suomalaisille puutarhanharrastajille ja -ammattilaisille tulee.

Yleisesti ottaen vuonna 2015 puutarhanhoito yhä ympäristöystävällisempää eikä ole suunnattu vain silmin ihailtavaksi vaan ideana on puutarha, joka tuottaa hoitajalleen myös syötävää ja on kaikin puolin ekologinen. Ruukku- ja viljelylaatikkokasvatus on yhä pinnalla - samoin kierrätys.   Myös esim. mehiläistenhoito, pienet kotikanalat ja jopa minivuohet ovat "in" tulevana vuonna.  Hauska yksityiskohta, joka usemmassa artikkelissa mainittiin oli pyykkinarut, jotka tekevät paluuta pihoille :)

The neighborhood has become the new Agri-Hood. #gardentrend
kuva:Garden Media Group

Myös vesi on yksi tämän kauden puheenaihesta.  Vesistöjen pilaantuminen puhuttaa ja myös pihojen ja puutarhojen sadevesien käsittely on teemana.  Sadevesien imeyttäminen ja epäpuhtauksien suodattaminen tontilla voidaan toteuttaa lisäämällä istutusalueita ja ns. sadepuutarhoja, rakentamalla maan alle upotettavia hulevesisäiliöitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan myös viherkattoja.




Garden Media Groupin mukaan tämän vuoden puutarhanhoitofilosofia heijastaa puutarhurin persoonallisuutta, tyyliä ja tarpeita sekä valitsemiasi terveitä elämäntapoja.  Uudeksi puutarhanhoidosta kiinnostuneeksi kuluttajakunnaksi on nousemassa 18-35 -vuotiaiden ikäryhmä ja sieltä erityisesti nuoret miehet, jotka ovat valmiita panostamaan myös rahallisesti puutarhanhoitoon.

Listataanpa tähän muutamia yksittäisiä trendejä:

1. Luonnollinen puutarha

Vuoden 2015 puutarha saa olla luonnollinen ja tyylinä on rento "kaikki käy" -tyyli.  Suositaan monimuotoisia istutusalueita, niitykasveja ja istutuksilla pyritään tukemaan pihan ekosysteemiä niin, että siellä viihtyvät hyönteiset, linnut ja muut pikkueläimet.  Erityishuomion kohteena ovat puutarhan pölyttäjät eli kasvivalinnoilla pyritään luomaan ruokailupaikkoja mehiläisille ja perhosille.

Puutarhasta pyritään saamaan rakennetunakin "villi" ja luonnollinen.  Kasvillisuus on kasvupaikkaolosuhteet huomioonottava, mielellään paikallista ja mahdollisimman vähän hoitoa vaativaa.  (tämä tyyli sopii kyllä minulle vallan mainiosti :D )

Kasveista mainittiin erityisesti pensaat ja niiden lisääntyvä käyttö.

Bed Head - Purposefully unstyled outdoor spaces are the result of intentionally working within the natural landscape.#gardentrend
kuva:Garden Media Group


2. Hyvinvointi ja terveys

Kasveja ei kasvateta enään vain sen vuoksi, että ne ovat kauniin värisiä tai muotoisia.  Suositaan syötäviä kasveja ja ympäristöystävällisiä tuotteita.  Ihmiset ovat myös selkeästi  tietoisempia tuotteiden vaikutuksista esim. hyönteisiin ja lintuihin.



3. Ulkotilat

Ulkotilojen käyttö laajenee entisestään ja asuntojen yhteyteen rakennetaan enenevässä määrin kuisteja, terasseja ja patiota.  Piha on selkeästi sisätilojen jatke ja sen sisustamiseen panostetaan. Myös kesäkeittiöt ja yleensäkin ruuanlaitto ulkona ovat nouseva trendi.  Tämän johtuu suurelta osin siitä, että ruuanlaitto ulkotiloissa kiinnostaa nuoria aikuisia.




4. Siirrettävät puutarhat

Ihmiset eivät välttämättä enää asu omistusasunnossa eli asuntojen vaihto on yleistä.  Kasveja ja istutuksia kuitenkin halutaan ja tätä myötä markkinoille on tulossa siirettäviä puutarhoja eli pyörillä ja kantokahvoilla varustettuja istutusastioita ja ruukkuja eli ne on helppo ottaa mukaan muuton yhteyessä.

5. Ruusut

Ruusuista jalostetaan yhä tuoksuvampia ja pitkäkukintaisempia lajikkeita.  Ruusuja ei istuteta enää yksittäisiksi massaistuksiksi vaan ruusut siirtyvät osaksi monimuotoista pensaiden ja perennojen muodostamaan istutusryhmää.


6. Aquaponics -viljely eli systeemi, jossa yhdistetään vesiviljely ja kalankasvatus.  

Tässä menetelmässä kalat ja kasvit elävät symbioottisessa suhteessa, jonka seurauksena syntyy vain vähän tai ei ollenkaan ympäristölle haitallista jätettä. Minulle tämä menetelmä oli täysin uusi tuttavuus, vaikkakin tuo aikasemmassa blogipostauksessa esiintynyt yrttikasvatus onkin vesiviljelyä :)

7. Sienipuutarha

Jälleen jotain minulle uutta, mutta äärimmäisen mielenkiintoista asiaa!

8. Värit

Puutarhan värejä tänä vuonna ovat turkoosi, maanläheiset ja luonnolliset värit, kevyet pastellivärit sekä "kuluneet" värit kuten esim. denim. Tästä löytyy kiva raportti väreistä ja niiden yhdistelemisestä. Niin ja se vuoden 2015 Pantone väri on Marsala :)

PANTONE COLOR OF THE YEAR 2015 - Marsala 18-1438


Ruotsin puolelta tulee myös vuosittan vihersistustamistrendit sisälle ja ulos. Siellä kootaan kolme erilaista tyyliä, joiden pohjalta voi sitten sisustaa vaikkapa parvekkeen tai terassin.


1. Satukesä (Sagosommar)

Romanttinen, mökkipuutarhamainen, vapaa ja rento puutarhatyyli.  Kasveina kukkivat kasvit ja väreinä puuterimaiset pastellivärit.  Kesäkukkaistuksissa ja puutarhassa muutenkin voidaan sekoittaa kukkivia ja syötäviä kasveja esim. yrttejä.  Satukesän kasveina mm. hortensiat, atsaleat, pelargonit ja yrttikasvit.
Sagosommar, sommarkväll. Foto: Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson
Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson

2. Hotellitunnelma (Hotellkänsla)

Kurinalainen, klassinen, elegantti ovat sanoja, jotka kuvaavat tätä tyyliä.  Kasvit runsaita viherkasveja, puutarhassa isoja lehtiperennoja.  Ruukkuistutksissa kasveilla pyritään saamaan ylellinen ja runsas vaikutelma.  Hotellityylin kasveja mm. muratti, koristeheinät, Rexbegonia - ulkona lehtiperennat
Hotellkänsla på balkongen. Foto: Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson
Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson

3. Tervetuloa tropiikkiin (Välkommen till tropikerna)

Värien kautta vahva ja iloinen tunnelma!  Keltainen on tämän tyylilajin väri. Monikerroksista istuttamista (amppelit, köynnökset...). Luonnonmukaisuus, rehevyys ja viidakkomaisuus ovat in!   Tropiikin kasveja mm. gloksinia, gerberat.

Tropikerna - på terrassen. Foto: Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson
Blomsterfrämjandet/Peter Carlsson

Täältä löydät ruotsalaisen Trägårdstrender 2015 julkaisun.

Yhteenvetona voisi pohdiskella sitä, että tällaiset luodut trendit sanelevat todennäköisesti sen mitä kasveja, välineitä ja värimaailmoja puutarhamyymälät tänä kesänä myyvät, mutta seuraavatko tavalliset puutarhan tai pihan omistajat näitä trendejä?  Kenelle ja kenen ehdoin ne on rakennettu?



1.1.2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015

Niin se on vaan taas vuosi vaihtunut.  Oulussa säätila on tänään 1.1.2015 suht kirkas eli aurinko pilkahtelee matalalta ja säätila plussan puolella, eli fiilis ulkona aika keväinen!  Blogikirjoittelu jäi hieman unholaan tuossa loppuvuodesta, mutta nyt parannan tapani ja pyrin olemaan aktiivisempi myös täällä blogimaailmassa.

Meillä on kotona menossa mielenkiintoinen uusi projekti.  Ostin kokkaamista harrastavalle miehelleni joululahjaksi Herbie Indoor Gardenin, kun olen jo pidemmän aikaa kuullut tuskailua siitä, että kaupasta ostetut yritit menevät niin nopeasti pilalle.  Niistä ehtii käyttää hyvässä lykyssä muutaman lehden ja loput joutuu heittämään pois :(


No nyt on Herbielle löydetty kolo keittiön tasolta ja ensimmäiset "koeistutukset" on tehty :)  Tämä kuva on otettu viikko sitten, kun yrtit pääsivät uuteen kotiinsa....


...ja tässä kuva tältä aamulta. Ilmeisen hyvin nuo näyttävät viihtyvän :)  Basilika varsinkin on kasvattanut lehtiään ja pituuttaan!


Eli tästä kokeilusta laitetaan väliaikaraportteja jatkossa säännöllisin väliajoin :)

Ps. kohta saa aloittaa ensimmäiset siemenkylvöt!  Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee :)